Siirry sisältöön

Isän tyttö

Aikuistuessaan Tiina Jylhä koki kotiseutunsa Etelä-Pohjanmaan rajalla sijaitsevassa Parkanon kunnassa liian pieneksi. Hän halusi elämäänsä ”jotakin suurta”. Ja niinpä hänen tiensä vei maailmalle. Ensin Tampereelle, sitten Tukholmaan, Helsinkiin, Tallinnaan ja Nizzaan. – En nuorena osannut sanoittaa, mitä tavoittelen. Ajattelin, että kaikki syntymäpaikkakunnallani oli liian pientä. Ajattelin, että maailma tarjoaa enemmän, hienompaa ja suurempaa. Olisinpa silloin … Lue lisää

Suurella siveltimellä

”Muutamia tuttuja samoista New Age -piireistä oli tullut uskoon, ja aluksi vähän ihmettelin sitä. Olin elämässäni tuolloin synkässä tilanteessa, ja minulla oli tosi vaikeaa. Eräässä seremoniassa koin, että olin menossa kadotukseen. Huusin vain Jeesuksen puoleen, menin polvilleni ja pyysin anteeksi. Kuulin Jeesuksen sanat: Seuraa minua. Näin hänen ojentavan kädet puoleeni, ja tiesin, että hän on … Lue lisää

Jumalan juoksutyttö

Uskoontulonsa jälkeen Merisalot kokivat tarvetta päästä kertomaan muillekin Jeesuksen antamasta ilosta ja vapaudesta. Jumala kutsui Merisalot lähetystyöhön. Ovet aukesivat nopeassa aikataulussa, ja syksyllä 1977 perhe aloitti palvelutehtävänsä Logoslaivalla. Miina oli kahdeksan kuukauden ikäinen, kun Merisalot astuivat uuteen kotiinsa lähetyslaiva Logoksella. Se oli Mirjan ensimmäinen kerta laivassa. Merisalot viettivät yhteensä kahdeksan vuotta lähetyslaivoilla kolmessa eri jaksossa. … Lue lisää