Yksin ja yhdessä

Kuulun isäni puolelta erakkosukuun. Isälleni oli välttämätöntä päästä useita kertoja vuodessa Helsingin hälystä Lapin erämaille olemaan yksin. Hänen veljensä, kummisetäni, vetäytyi vuosikymmenten saatossa yhä kauemmas taajamista ja on jo pitkään asustanut yksin Varanginvuonon rannalla, PohjoisNorjassa. Heidän vanhempansa olivat molemmat vetäytyjiä, samoin ovat serkkuni siltä puolelta.

Olen vasta vuosien saatossa oppinut käsittämään ja hyväksymään itsessäni tämän saman, melko lailla koko persoonaani määrittävän, valtavan yksinolon tarpeen. Ystäväni tosin ihmettelivät jo vuosikymmeniä sitten, kuinka parikymppisenä saatoin loman alkaessa vuokrata mökin ”keskeltä ei mitään” vain viettääkseni siellä viikon itsekseni.

Pastorina ei ole helppoa olla erakko, sillä työ vaatii jatkuvaa ihmisten kanssa oloa. Koen sen suurena siunauksena ja haasteena. Uskon vahvasti, että kristityn tulee viettää mahdollisimman paljon aikaa muiden uskovien kanssa. Toistuva saarnan aiheeni seurakuntalaisilleni onkin uskovien yhteyden tärkeys. Ilman pyhien yhteyttä meidän oma uskomme jää puolitiehen. Samaan hengenvetoon kuitenkin lisään, että yhtä tärkeää meille jokaiselle on ottaa aikaa olla yksin Jumalan kanssa.

Läpi koko Raamatun Jumala kohtaa omiaan, ei ainoastaan yhteisöllisesti omana kansanaan, vaan yksilötasolla ja yksinäisyydessä. Tämä toistuu aina Abrahamista Moosekseen ja profeettoihin ja Uuden testamentin puolella Mariasta ja Joosefista Patmossaarella erakkoelämää viettävään Johannekseen. Jeesus itse tarvitsi yksinäisyyttä, yksinoloa Isän kanssa. Hän tietoisesti hakeutui autiolle seudulle (Mark. 1:35; Luuk. 4:42) ja lähti vuorelle yksin rukoilemaan (Matt. 14:23).

Minulla oli täällä tapana käydä tervetihimässä 96-vuotiasta Kyllikkiä hänen kotonaan, kunnes Kyllikin pojat hakivat äitinsä luokseen Ohioon asu maan. Kyllikki tapasi aina teroittaa minulle sitä, ettei hän ollut yksinäinen, vaikka viettikin päivänsä oman kodin seinien suojassa, eikä ovelle koputtelijoita liiemmin ollut. ”Päivät menevät jutellessa Taivaan Isän kanssa ja sitten mennään vielä yhdessä nukkumaankin” sanoi Kyllikki. Tunnemme Heprealaiskirjeen kohdan: ”Jumala on itse sanonut: ”Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää” (Hepr. 13:5).

Tuttu pastori täällä kertoi, kuinka hän oli seurakuntansa raamattupiirissä selittänyt lauseen alkuperäistekstin sisältämästä kaksoisnegatiivista. Hän sanoi, että kohta tulisi oikeasti kääntää: ”Minä en milloinkaan, milloinkaan sinua jätä, enkä koskaan, koskaan viereltäsi poistu.” Raamattutunnin ollessa ohi vanhempi rouva lähti huoneesta tuohtuneen näköisenä ja itsekseen mumisten. Pastori tavoitti rouvan käytävällä huoneen ulkopuolella ja kysyi, mikä tämän mieltä painoi. Rouva totesi tähän, että on kummallista, kuinka Jumalan täytyy teille teologeille toistamalla toistaa, ettei hän koskaan väisty rinnalta. Hän itse kyllä ymmärtää ja uskoo sen kerrasta.

Kun minä olen yksin, en ole yksinäinen. Usein yksin ollessa minulla on seuranani Raamattu. Kun sen avaan, ympärilleni ilmestyy välittömästi joukko ystäviä. Nämä ystävät opettavat minua uskollisuudesta ja rakkaudesta Jumalaani kohtaan. Ketään näistä ystävistä en ole tavannut. Joukkoon kuuluvat mm. Ruut ja Nehemia, Magdalan Maria, Pietari, Paavali sekä suuri joukko muita edeltä menneitä pyhiä. Ollessani heidän kanssaan, tunnen olevani vähemmän yksin kuin koskaan. Saan olla, en ainoastaan Pyhän Hengen huomassa ja hoidossa, Jeesus vierelläni, vaan myös kaikkien Isälle uskollisten palvelijoitten ympäröimänä. He kaikki omalla tavallaan opastavat ja inspiroivat minua jokapäiväisissä kamppailuissani uskon ja Jumalan tahdon täyttämisen tiellä. Tällaista ”yksin, mutta yhdessä” -oloa toivon sinullekin tähän ylösnousemusjuhlan odotusaikaan!

Siunaavin aattein Mia Hagman

Christina-lehti 2/2020