Kaipaan ruskaa, puista putoavia lehtiä ja syyspäivien piteneviä varjoja. Etelä-Floridan trooppisessa ilmastossa ei niistä pääse nauttimaan vuoden keskimääräisten lämpötilavaihtelujen jäädessä alle kymmenen asteen. Täällä syksyn odotetuin asia on hurrikaanikauden päättyminen, joka virallisesti tapahtuu marraskuun lopulla.

Jokavuotinen hirmumyrskyuhka on asia, joka langettaa pisimmän varjon tämän aurinkoisena paratiisina tunnetun osavaltion ylle. Toistaiseksi tänä vuonna tuo varjo ei ole langennut kuin osalta yllemme. Sitäkin synkempää oli meistä vain sadan kilometrin päässä itään. Dorian teki valtavat tuhot Grand Bahamalla ja Abacolla. Pienen saarivaltion asukkaat elävät hirmumyrskyn jäljiltä vielä pitkään varjojen maassa, vaikka aurinko onkin palannut taivaalle. Jos nuo Bahaman pohjoiset saaret eivät olisi pysäyttäneet Dorian-hurrikaania, se olisi tullut suoraan tänne. Tuho, joka kohtasi heitä, olisi kohdannut meitä. Miksi he, miksemme me? Nämä ovat niitä elämän turhia miksi-kysymyksiä.

Ilman hirmumyrskyjäkin meistä jokaisella on omat vaelluskertomuksemme varjojen maasta. Ajasta, jolloin meitä ympäröivät kivun, kuoleman ja menetyksen maisemat ja seuranamme ovat voimattomuuden, epätoivon ja yksinäisyyden tunteet. Olen ollut siellä, varmasti sinäkin. Ehkä saatat elää siellä juuri tällä hetkellä. Varjon langetessa yllemme meidän ei tarvitse kamppailla ymmärtääksemme, miksi epäonni, sairaus tai katastrofi on kohdannut juuri meitä. Meidän tulee antaa silmillemme aikaa tottua hämärään, ja sen sijaan, että etsisimme valon kajoa ulkopuolelta, etsiä sitä sisältämme. Siellä meitä odottavat Jumalan lupaukset. Jumala on läsnä ja toimii elämämme syvien ja synkkien varjojen keskellä. Joskus hänen unelmansa meidän elämäämme varten alkavat toteutua juuri siellä, pimeyden syövereissä. Jumala lupaa meille kuten Abramille: Minä osoitan, minä teen, minä siunaan (1. Moos. 12:1-2)

Uskalla luottaa, että varjoihin voi kätkeytyä paljon enemmän kuin mitä silmä erottaa. Varjot sulkevat sisäänsä lupauksen valosta, jota emme vielä näe. Niiden keskellä meitä kutsutaan syvempään itsetuntemiseen, syvempään elämään Jumalan yhteydessä ja hänen varassaan. Hämärän ja varjojen keskellä Jumalan lupaukset alkavat saada uuden muodon meissä. En tiedä, miten se tapahtuu, mutta tiedän, miksi se tapahtuu. Sillä Jumala niin rakasti maailmaa. Sillä Jumala niin rakastaa sinua. Sillä Jumala niin rakastaa.

Loppusyksyysi siunausta toivoen, Mia Hagman

Christina-lehti 5/2019