Siirry sisältöön

Poiminnat

Väritän unelmiani

Nuori nainen Mimosa Niemelä on juuri julkaissut ensimmäisen värityskirjansa TV7 Kustannuksen kautta. Yksi hänen unelmistaan on toteutunut. Mitä muita unelmia hänellä on?

Mikä on Mimosan ensimmäinen unelma, jonka hän muistaa? Se, että osaisi lentää. Samalla muistin, että itsekin unelmoin lapsena samaa. Jotain se kertoo unelmien DNA:sta. Vaikka emme oppisi koskaan lentämään, unelmamme tarvitsevat siivet sydämeen. Silloin voimme kurottautua sinne, minne emme muuten yltäisi. Unelmat tarvitsevat siipiä, mutta jos joudumme omilla voimillamme kannattelemaan itseämme taivaalla, matka alkaa uuvuttaa. Siksi onkin tärkeää, että saamme Luojalta siipien lisäksi hänen tuulensa, joka kantaa. Silloin voimme tavoitella asioita, joita hän on sydämeemme istuttanut.

Lopuksi kysyn, mitä Mimosa miettii elämästään vaikka kolmekymppisenä? – Olen naimisissa ja minulla on kaksi lasta, asuisin isossa talossa. Siellä on paljon säilytystilaa, niin pysyy siistinä. Minulla on aikaa taiteeseen ja urheiluun ja perheen kanssa ajanviettoon ja matkusteluun. Teen hyvää ruokaa. Minulla on hyvä yhteys Jumalaan, niin että pystyn kuulemaan hänen äänensä ja luottaisin hänen hyvyyteensä.