Niina tekee Youtube-videoita varautumisesta, ja kesän alussa julkaistiin kymmenes video.
”Aloin rakentaa itselleni editointistudiota ja hankin kuvaus- ja äänityskalustoa. Samalla osallistuin erilaisille kursseille kouluttaakseni itseäni. Tubettamisen aloittaminen oli vaikeaa. Kynnys oli korkea, koska olen taipuvainen perfektionismiin. Oli vaikea aloittaa pienestä ja vaatimattomasta. Mutta hitaasti pyörä lopulta lähti pyörimään.
Varautumisen voi aloittaa pienestä
Miten meidän sitten tulisi varautua? Käytännössä meidän tulee varautua niin, että pärjäämme viikon ilman muiden apua. Virallinen suositus on kolme vuorokautta, ja siitä on hyvä aloittaa, jos ei ole asiaa koskaan ennen pohtinut. Internetissä on paljon hyviä sivustoja aiheeseen liittyen. Itse aloittaisin ruoan ja veden hankkimisella ja miettisin, miten toimia pidempiaikaisen sähkökatkon iskiessä. Laittaisin myös oman ja läheisteni digiturvallisuuden kuntoon. Kun nämä asiat ovat kunnossa, voi ruveta miettimään pidemmän ajan varautumista muun muassa omavaraisuuden muodossa.”
suosittelee