Siirry sisältöön

Kolumnit

Unelmia uudelle vuosikymmenelle

letko koskaan havahtunut siihen, että viikot ovat varkain venyneet kuukausiksi ja kuukaudet vuosiksi? Sinulla on kaikki hyvin. Istut pehmeässä nojatuolissa, oman kodin lämmössä, tuttujen ja rakkaiden tavaroiden ympäröimänä. Kaikki on hyvin, sanot, ja kuitenkin sisimmässäsi tunnet epämielyttävän näivettyneisyyden tunteen. Sielusi sopukoista nousee tietoisuuteen unohdettuja haaveita ja unelmia. Huomaat, miten moni asia on ikään kuin mennyt ohi. On kohtaamisia ja keskusteluja, jotka jäivät käymättä. On monta rohkeaa rukousta, jotka jätit rukoilematta. Riskejä, joita et ottanut, uhrauksia, joita et tehnyt. Niin moni elämä jäi koskettamatta.

Muistat ajan, milloin sydämesi oli avoinna. Muistat miten useamman kerran tunsit hengessäsi Jumalan kutsuvan sinua, kutsuvan sinua johonkin itseäsi suurempaan. Ehkä jopa näit, kuinka ystävä siinä vieressä, Pietarin tavoin, kääri helmansa ja astui rohkeasti veneen reunan yli. Sinäkin kuulit Mestarin äänen, mutta pysyit paikallasi. Pelkäsit myrskyä enemmän kuin luotit Jumalaan.

Meitä kristittyjä voisi kutsua venekansaksi. Suuri osa meistä tyytyy istumaan koko elämänsä oman veneen pohjalla. Olemme kiitollisia sen meille tuomasta turvasta ja varomme keikuttamasta venettä, ettei kukaan vaan kastuisi. Sitten on niitä, jotka eivät malta istua paikallaan. He nousevat seisomaan ja heilauttavat kättään tervehdykseksi, jos näkevät muita veneilijöitä samalla reitillä. Veneen laitaa vasten nojautuen he tähyilevät, josko aaltojen keskellä näkyisi jotain. Josko tuulen ujelluksen keskellä erottaisi äänen? Josko Jeesus kutsuisi minutkin kävelemään kanssaan vetten päällä?

En itse ole vielä kuullut niin selvää kutsua, että olisinuskaltautunut veneen laidan yli, mutta unelmoin siitä. Aika näyttää, toteutuuko unelmani. Sillä aikaa nojailen veneen reunaan vilkutellen ja huudellen iloisesti muille veneilijöille. On hyvä tehdä matkaa yhdessä! Sitä paitsi omasta veneestäkin käsin voin olla toteuttamassa toista unelmaani, unelmaani kristittyjen aidosta yhteydestä, tinkimättömästä keskinäisestä rakkaudesta ja kunnioituksesta. Elämme täällä Etelä-Floridassa palmujen katveessa, monen mielestä paratiisinomaisissa olosuhteissa. Kuten aratiisissa, täälläkin on käärme tehnyt tuhojaan. Juoruilu, kateus ja pahan puhuminen ovat valitettavan pinttyneitä tapoja myös seurakuntalaisten kesken. Samaan aikaan kuitenkin haaveillaan herätyksestä unohtaen sen aina alkavan omasta sydämestä.

Minä unelmoin rakastavan kodin kaltaisesta seurakuntayhteydestä, jossa erilaisuus sallitaan, heikkous hyväksytään, nöyryys on hyve ja anteeksiantoon ei sisälly ehtoja. Keskinäisen kilpailun ja kritisoinnin sijaan kaikki rohkaisevat toinen toisiaan yhdessä toimimaan evankeliumin eteenpäin viemiseksi. Kuulostaako utopialta? Ei se sitä ole, sillä kun yksikin ihminen päättää kokosydämisesti seurata Jeesuksen käskyä rakastaa, unelma on heti harppauksen verran lähempänä toteutumista. Tunnetun, ja itselleni rakkaan, Pikku Prinssi -kirjan kirjoittaja, ranskalainen Antoine de Saint-Exupéry on lausunut näin: ”Jos haluat rakentaa laivan, älä kokoa ihmisiä puutavaraa keräämään; älä jaa heille tehtäviä ja töitä, vaan sytytä heissä kaipaus aavalle merelle.” Kaikilla ei täydy olla kaipuuta aavalle ulapalle, eivätkä kaikki haaveile vetten päällä kävelystä Jeesuksen rinnalla. Olkoon sinun unelmasi alkavalle vuosikymmelle mikä hyvänsä, Jumalan suunnitelma varallesi on vielä suurempi. Uskalla siis unelmoida!

Alkavaa vuottasi siunaten Mia Hagman

Christina-lehti 1/2020