Siirry sisältöön

Poiminnat

Täyteen vapauteen Jeesuksessa – ulos okkultismin pimeydestä | Hanna Prinkkilä

Täyteen vapauteen Jeesuksessa – ulos okkultismin pimeydestä | Hanna Prinkkilä | Hanna Prinkkilä tietää, miten opittu iltarukous kantaa. Rukous auttaa elämän pimeissä hetkissä myös ei-uskovaa.

Hanna oli lapsena ja nuorena aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnoissa. Parikymppisenä hän hakeutui myös seurakuntaan töihin.

– Seurakunnan ulkopuolella en kuitenkaan ollut yhteydessä uskonasioihin. Juhlin, join ja elin melko holtitonta elämää. Lopulta molemmilla kerroilla, niin nuorena kuin parikymppisenäkin, lähdin pois seurakunnasta ja jopa kielsin Jeesuksen olemassaolon.

– Näistä irtiotoista seurasi elämässäni molemmilla kerroilla rankka alamäki, joka vei aina vain syvempiin vesiin. Pimeimmissä hetkissä mieleeni kuitenkin tuli Isä meidän -rukous. Huomasin, että sitä ääneen rukoillessa pelko väistyi, ja tilalle tuli turvallisuuden tunne.

Täyteen vapauteen Jeesuksessa – ulos okkultismin pimeydestä

Vasta elämän käännekohta vuonna 2021 vahvisti Hannalle, että vain Jeesus voi hänet pelastaa siitä kaikesta, johon hän oli sotkeutunut. Hanna oli todella syvällä okkultismissa ja new agessa. Hän joogasi, meditoi ja manifestoi. Omassa kauneushoitolassaan hän teki erilaisia itämaisia hoitoja sekä tarot- ja korttitulkintoja. Hanna innostui kiviterapiasta, heiluripuhdistuksista ja noituudesta. Kotona pidettiin myös meedioistuntoja.

Koko ajan Hanna luuli olevansa valon puolella. Hän ymmärtää nyt Raamatun varoituksen, miten pimeys pukeutuu valkeuden vaatteisiin. Tämä eksyttää helposti uskovatkin.

– Jeesus on muuttanut elämäni täysin. Elämääni kuului aiemmin pelkoa, turvattomuutta, rakkaudettomuutta, valehtelua, väkivaltaa, päihteitä ja lopulta uushenkisyyttä, itämaisia hoitomuotoja, spiritismiä, noituutta sekä shamanismia. Näistä kaikista Jeesus vapautti minut. Jeesus on tuonut elämääni turvaa ja rakkautta, sekä lupauksen ikuisesta elämästä hänen kanssaan kuoleman jälkeenkin. Jeesus on näyttänyt konkreettisesti huolenpitonsa arjessani. Hän on näyttänyt Raamatun sanojen olevan totta tänäkin päivänä. Sen, että Raamatun lupaukset koskevat myös minua.

Lue Hannan tarina kokonaisuudessaan Christinan-lehden numerosta 1/24.