Siirry sisältöön

Kolumnit

Taivaallinen tasapaino

Pikkulintu sanoo toiselle: ”Miksi ihmeessä nuo ihmiset ovat niin hädissään ja murheissaan kaikesta?” Toinen vastaa: ”Ehkä heillä ei ole Taivaallista Isää, kuten meillä.” Olisiko mahdollista, että nuo pikkulinnut olisivat nähneet sinut tai minut? Onko sinun sydämesi levoton? Omani voisi olla. Menneenä kesänä Floridan uutiset ovat täyttyneet kasvavista epidemiatartunnoista, mielenosoituksista ja väkivaltarikoksista. Vaikka uutisotsikot ovat tunnetusti sensaatiohakuisia, niin valitettavasti tämä on meitä ympäröivää todellisuutta. Seurakuntalaisemme eivät ole vältty neet epidemialta ja kansanosien epätasa-arvoinen kohtelu on saanut ihmisiä kaduille osottamaan mieltään. Omaa kieltänsä puhuu myös viranomaisten ylläpitämä turvaindeksi, jonka mukaan 92% USA:n kaupungeista on omaamme turvallisempia. Jeesus kuitenkin sanoo meille:

”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja
uskokaa minuun.” (Joh. 14:1.)

Hän tietää, että maailmassa me olemme ahtaalla; hän tuntee maailman tasapainottomuuden, levottomuuden ja hädän. Ja hän muistuttaa meitä, että hän on voittanut tämän kaiken. Sen sijaan että kiinnittäisin katseeni ympärilläni kuohuvaan yhteiskuntaan, voin kiinnittää sydämeni Isän sydämeen. Annan sen sykkeen tahdittaa tätä päivää, tätä viikkoa ja tulevaa syksyä.

Mahdoitko sinä lapsena saada itseni tavoin ”ajaa” autoa isän tai äidin sylissä istuen? Tämä oli tietysti laitonta, mutta tapahtui aina yksityisellä mökkitiellä. Istuin isän sylissä etupenkillä ja mukamas-ohjasin. Omat pikku käteni puristivat auton rattia ja isän kädet lepäsivät niiden päällä oikeasti autoa ohjaten. Isäni myös hankki siskolleni ja minulle pienen punaisen optimistijollan. Minusta ei tullut taitavaa purjehtijaa, mutta se mitä opin nopeasti oli, että ilman köliä ei kannattanut vesille lähteä. Jämäkkä ja painava köli antoi veneelle tasapainon ja mahdollisti kulkusuunnassa pysymisen.

Me kaikki haluamme elämäämme tasapainoa ja harmoniaa, mutta etsimme sitä vääristä paikoista. Valitettavan moni meistä yrittää rehvakkaasti ylittää elämän suurta selkää ajatellen, että kiiltävät kyljet ja värikkäät purjeet takaavat jollamme merikelpoisuuden. Mutta jos köli on unohtunut laittaa paikalleen, niin pikkupurtemme menettää ohjattavuutensa jo vähäisissä tuulenpuuskissa, kovasta aallokosta puhumattakaan.

Joskus meidän jollamme täytyy lähes keikahtaa ympäri, jotta ymmärrämme tarvitsevamme köliä. Köli ei tyynnytä merta ympärillämme, mutta se tyynnyttää meidän sydämemme, kun huomaamme veneen nyt pysyvän vakaasti kurssissaan. Vaikkemme vielä näe vastarantaa, niin voimme olla levollisin mielin tietäen, että matka etenee ja perille päästään. ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.”

Jeesus on meidän kölimme. Hän on elävä Jumalan sana, joka ilmoittaa meille, millainen isä Jumala on. Meillä on Isä, joka pitää hyvän huolen pikkulinnuista ja meistä lapsistaan. Laitetaan siis köli paikalleen, eikä itse yritetä rystyset valkoisina puristaa peräsimen pinnaa tai auton rattia. Annetaan omien käsien levätä turvallisesti Isän käsien alla. Näin sydän saa levon ja elämä löytää taivaallisen tasapainon. Siunattua syksyn alkua

Floridasta Mia Hagman

Christina-lehti 4/2020