Siirry sisältöön

Ajankohtaista

Taatelileivokset kinuskisella kookoskuorrutteella

Loppuvuoden mausteiseen makumaailmaan sopii ihanasti eksoottinen mutta tutuksi tullut taateli. Yhdistettynä kinuskiseen kookokseen on yhdistelmä täydellinen. Leivos voi vaikuttaa vaatimattomalta ulkoisesti, mutta ei anneta sen hämmentää vaan ennemminkin viedä kieli mennessään. Seuraava ohje on kulkeutunut minulle kaverin kautta, joka kertoi saaneensa sen kaveriltaan. Alkuperää en siis tunne sen tarkemmin, mutta ohje on ihana ja minä kiitollinen hänelle, kuka sen onkaan alun perin kehitellyt.

Aloita keittämällä vettä ja antamalla taatelin muhevoitua veden kanssa. Kova taatelikuutio imee nesteet sisäänsä ja lopputulos on ikään kuin taatelimuhennos. Tämä sopii käytettäväksi myös vaikka aamupuurossa tai täytekakussa. Muista vain, että taateli on makea itsessään eikä kaipaa välttämättä lisäsokeria. Taatelimuhennoksen jäähtyessä vatkaa voi ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Lisää munat joukkoon vimmatusti vatkaten ja lopuksi nostele vielä keskenään sekoitetut jauhot, sooda ja vaniljasokeri taikinaan.

Testaa, ettei taatelimuhennos ole kuumempaa kuin kädenlämpöistä, ja sekoita se taikinaan. Jos haluat varmistaa, etteivät taatelit ole liian kuumia, muhevoita ne jo edellisenä päivänä. Kaada taatelitaikina uunipellille leivinpaperin päälle ja tasoita huolellisesti. Paista pohjaa uunin keskiosassa (ei kiertoilmalla) 175 asteessa noin 25 minuuttia. Keitä sillä aikaa kinuskinen kookoskuorrutus sekoittamalla ainekset keskenään ja antamalla kuorrutteen pulpahdella hellalla muutaman minuutin.

Ota pohja pois uunista, levitä kuorrute tasaisesti koko pohjan päälle ja siirrä kokonaisuus takaisin uuniin vielä noin 5 minuutiksi. Kun herkku on kypsä ja jäähtynyt, leikkaa siitä kauniita neliöitä tai kolmioita, koristele vielä kookoshiutaleilla tai tomusokerilla ja aseta tarjolle.

Ohje

1 pkt taatelia
3 dl vettä

150 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
5 dl vehnäjauhoja 2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria

100 g voita
2 dl fariinisokeria
2 dl kookoshiutaleita ¾ dl kuohukermaa