Siirry sisältöön

Ajankohtaista

Syntymäpäivälahjaksi sukupolvet

Muutama vuosi sitten olin rukouksessa syntymäpäiväni alla ja pyysin Herralta lahjaksi sanaa. Yllättäin kuulin sisälläni sanan ”toldot”. Se ei ensin auennut mitenkään, kunnes havahduin huomaamaan, että kyse onkin hepreankielisestä sanasta, joka tarkoittaa ”sukupolvet”. Jumala on tosin ennenkin antanut heprean sanoja avaimiksi tärkeisiin rukousasioihin, mutta yllätyin jälleen kerran.

Sana ”toldot” avasi hengessä valtavat uudet näkymät Jumalan suureen suunnitelmaan ja omaan paikkaani sukupolvien ketjussa. Tuo sana liittää meidät heprealaiseen perintöömme, haastaa säilyttämään suomalaisille uskotun osuuden, hyödyntämään aiempien sukupolvien hengellistä antia ja velvoittaa siirtämään sitä eteenpäin tuleville polville. Se oli paras mahdollinen syntymäpäivälahja. Lahjan arvo kasvaa yhä, kun ymmärrän vähitellen yhä lisää sanan syvällistä merkitystä.

Nyt olen pohtinut erityisesti omaa paikkaani ja vastuutani tässä ajassa, tässä muurinaukossa. Olemmeko luotettavia taloudenhoitajia Suomessa, olemmeko huolehtineet hengellisestä viljelymaastamme? ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää, täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne.” Niin Jumala käski jo luomisessa. Jumalan fokus on pitkässä sukupolvien ketjussa. Jos perintömaata ei viljellä, se metsittyy ja seuraava sukupolvi joutuu jälleen aloittamaan raivaustyön alusta.

Jumalalla on parempi suunnitelma!

Miten voisin siirtää hengellistä perintöosuuttani seuraaville sukupolville, ja mielellään enentää sitä heille ”kaksinkertaiseksi osaksi”?

Olisiko paikallaan opettaa lapsille tai lastenlapsille tavanomaisen iltarukouksen lisäksi esirukousta maamme puolesta? Yksinkertaisimmillaan se voi olla vaikkapa rukousjulistus: ”Jeesus on Suomen Herra ja kuningas”. Heprealaisessa kulttuurissa lapsille opetetaan totuuksia, joita he eivät kykene vielä järjellään ymmärtämään. Sydän kuitenkin ymmärtää: Jumala on suuri kuningas, ja kuninkaan lapsilla on oikeus pyytää suuriakin asioita.

Vai pitäisikö aloittaa siitä, että oppisimme mahdollisimman paljon edellämme kulkeneilta, joita vielä on keskellämme? Kiitän Herraa siitä, että olen saanut tavata monia Jumalan väkeviä kenraaleja ja kenraalittaria, ja saanut heiltä oppia ja siunausta.

Herra opettakoon meille uutta viljelytaitoa ja niin maamme alkaa kukkia ja kukoistaa! Jesaja 28:26 lupaa viljelijöille: Hänen Jumalansa, joka opettaa häntä, on neuvonut hänelle oikean tavan.

Siunattuja ja runsassatoisia kevätkylvöjä!

Terveisin Marita Rautio