Rakastan sinua – uskothan sen?

”Love you!” – kaksi kaunista sanaa, joita kuulen työssäni viikottain. Amerikassa syntyneet tai täällä pitkään asuneet seurakuntalaiseni huikkaavat nämä sanat helposti puhelun tai yhteisen kohtaamisen päätteeksi. ”Rakastan sinua” näin käytettynä tarkoittaa ”olet tärkeä ja rukoilen puolestasi”, ja siihen on helppo vastata ”love you too – minäkin sinua!”.

Valitettavasti muutoin tuo merkityksessään suloinen sanapari on kokenut inflaation yhteiskunnassa, jossa rakkaus on irrotettu alkulähteestään ja valjastettu palvelemaan markkinavoimia. Rakkaudesta on tullut hyödyke, jonka tarkoituksena on vain tuottaa itsekästä mielihyvää ja joka voidaan käytön jälkeen heittää kierrätyskoppaan.

Näin on myös käynyt liian monen omassa elämässä. ”Rakastan sinua” rahisee ehkä sinunkin korvissasi kuin vanhaa viinyliä kuuntelisi, puhkikulunut sävelmä ei houkuttele tanssilattialle. Sanat, joiden äärellä joskus arasti avasit sydämesi ja jaoit herkimmät hetkesi, herättävät enää kivistävää kipua tai välinpitämätöntä kyynisyyden tunnetta. Rakkaus, jonka varaan laskit koko elämäsi, tahrattiin hyväksikäytöllä, alistamisella tai petollisuudella. Ei se ollutkaan kärsivällinen, ei lempeä, ei iloinnut totuudesta, vaan käyttäytyi sopimattomasti ja etsi omaa etuaan, kunnes kokonaan katosi omille teilleen.

”Rakastan sinua” – miten näihin sanoihin voi koskaan luottaa? Aika ei ole tehnyt tehtäväänsä, eivätkä haavat ole umpeutuneet. Sydämen sirpaleita on siellä täällä, etkä halua riskeerata raskaiden saappaiden niitä enää alleen talloa. Lähestyvä pääsiäinen kuitenkin muistuttaa meitä toisenlaisista askeleista. Nekin olivat raskaat, avojaloin otetut painavan, rosoisen ristin raastaessa kantajansa harteita. Ja jokaisella tuskantäyteisellä askeleella pitkin Via Dolorosaa voit vielä tänäänkin sydämessäsi kuulla sanat: ”Rakastan sinua”.

Tuota rakkaudentunnustusta ei kirjoitettu sulkakynällä silkkipaperille vaan sulhasen verellä Golgatan kallioiseen maaperään. Sitä ei kuiskattu korvaasi kynttilänvaloillallisella, vaan se kaikui kovaäänisenä kuolinhuutona maan vavahdellessa ja kallioiden halkeillessa. Jeesus ei kulkenut läpi vihan erämaata; hän ei juonut tuomion maljaa ja murskannut lohikäärmeen päätä vain voittaakseen itselleen morsiamen, jonka voisi myöhemmin hylätä.

Jeesus ei sinua hylkää, kuten syntiset ihmiset ovat tehneet. Hän ei ole petollinen puoliso, ei poissaoleva vanhempi, ei sinusta hyötymään pyrkivä ystävä. Hän ei ole Juudas Iskariot, joka suutelee sinua poskelle vain paljataakseen sinut vangitsijoille. Hän rakastaa sinua myötä- ja vastoinkäymisissä. Hän rakastaa sinua heikkona ja vahvana, terveenä ja sairaana. Hän rakastaa sinua läpi elämän ja läpi kuoleman. Tämän enempää en sinua voi rakastaa – uskothan sen?

Jeesus pystytti kuolemallaan Golgatalle muistomerkin Jumalan katoamattomasta rakkaudesta. Sen tähden me kannamme ristiä kaulassamme. Sen karumpaa, kauniinpaa ja kestävämpää rakkauden tunnusta ei tämä maailma tunne.

Siunattua pääsiäisenaikaa, Mia Hagman

Christina-lehti 2/2021