Olen nyt muutaman vuoden seurannut tätä omaishoitajuuskuviota vanhempieni kautta ja huomannut, että asiassa olisi vielä paljonkin kehitettävää. On ihana asia, että vanhuksen tai sairaan ihmisen kotihoitoa tuetaan ja heillä on mahdollisuus olla kotona pidempään, mutta silti toimet tuntuvat välillä riittämättömiltä. Itse olisin kaivannut napakampaa tukea alkuvaiheessa, kun tilannetta kartoitettiin. Nyt monet tuet ja etuudet pitää selvittää itse. Jos jotakin ei huomaa kysyä, sitä ei välttämättä automaattisesti kerrota. Varsinkin niin sanotut siirtymävaiheet ovat hankalia. Kun hoidettavan tilassa tapahtuu muutoksia ja tarvitaan enemmän tai toisenlaista tukea, tapahtuu tarpeen päivitys liian hitaasti.

Omaishoitajat sinnittelevät usein vähän turhankin pitkään, ennen kuin pyytävät lisäapua ja usein sen saaminen kestää. Kunnissa pitäisi mielestäni tiukemmin pitää yhteyttä talouksiin joissa tiedetään olevan jonkinlainen omaishoitajakuvio meneillään. Ymmärrän kuitenkin sen olevan resurssikysymys. Ihmisellä, joka on vaikeassa tilanteessa, ei välttämättä ole voimia kysellä tukea, tai rohkeutta lähteä viemään hoidettavansa asioita eteenpäin. Vertaistuki ja erilaiset ryhmätoiminnat ovat tietenkin hyvä apu siinä tapauksessa jos omaishoitaja jaksaa lähteä niihin mukaan. Uskon, että liian moni sinnittelee liian pitkään yksin ja on jo uupunut, kun apu vihdoin saadaan rullaamaan. On vaikeaa itse arvioida, missä vaiheessa mitäkin apua ja tukea on mahdollista saada ja tähän toivoisin muutosta. Itse asun kaukana vanhemmistani, joten on ollut aika rankkaa seurata tilanteiden kehittymistä täältä etäältä ja yrittää olla yhteydessä paikallisiin toimijoihin.

Tahdomme toivottaa äitini kanssa voimia ja jaksamista jokaiselle omaishoitajalle. Taivaan Isä näkee rakkauden työnne. Hän antaa voimaa ja viisautta jokaiselle, joka sitä pyytää. Siunausta!

Lue koko juttu seuraavasta Christina-lehdestä!

Tilaa nyt, niin ehdit saada vielä kesän suurnumeron!