Siirry sisältöön

Ajankohtaista

Madame Jeanne Guyon

Jeanne Guyon oli Ranskassa 1648-1717 elänyt hurskas katollinen kristitty nainen, joka oppi tuntemaan Jumalan harvinaisen syvällä tavalla suurten kärsimysten kautta.

Kirjassaan ”Syvemmälle Jumalan tuntemisessa” Jeanne Guyon valottaa lempeästi tietä hiljentymiseen, avautumiseen Pyhän Hengen vaikutukselle, Kristuksen kohtaamiseen ja pyhitettyyn elämään. Kirja poltettiin aikanaan Ranskassa roviolla ja sen kirjoittaja sai kärsiä vankeudessa useita vuosia.

Elettiin Ludvig XIV aikaa, jolloin kuningas ei katsonut hyvällä uutta oppia. Madame Guynion pyysi, että hänen kirjoituksiaan tutkisivat sekä maallinen oikeus että teologit. Tutkimuksen ollessa kesken, Pariisin arkkipiispa kuitenkin tuomitsi Guyonin julkaisut. Madame Guyon vangittiin 1695. Hän oli vangittuna Bastiljissa vuoteen 1703 saakka.

Sen jälkeen hän muutti poikansa kanssa asumaan pieneen kylään, jossa hän eli vuoteen 1717 saakka. Guyonin kirjoituksia alettiin julkaista Hollannissa 1704. Hän sai kannattajia Englannissa, Saksassa ja Sveitsissä, jossa ne levisivät protestanttien keskuuteen sekä Pohjois-Amerikassa, jossa kirjoitukset levisivät metodistien keskuuteen.