Siirry sisältöön

Ajankohtaista

Jumala on paras rakkaussuhteemme

Minna Hänninen-Koskela on viiden pojan äiti. Yksinäisestä, kiusatusta tytöstä kasvoi sosiaalinen Jumalan työtoveri.

Minna kertoo syntyneensä perheeseen, jossa uskonasioita ei aluksi tunnettu. Kirkossa ei käyty edes jouluna tai pääsiäisenä. Lapsuudenkodin vieressä asui kuitenkin helluntailainen nainen, joka piti kotonaan pyhäkoulua. Sinne Minnakin meni vanhemmilta salaa sunnuntaiaamuisin, kun muu perhe nukkui. Siellä Minna sai ensimmäistä kertaa kuulla Raamatun kertomuksista ja Jeesuksesta.

Koulussa Minna ei oikein osannut olla muiden lasten kanssa. – Taisin olla muiden mielestä melkoinen ”outolintu”. Opin lukemaan jo kolmivuotiaana ja laskin ja kirjoitin miltei yhtä aikaisin, mutta sosiaaliset taidot olivat nolla. Minua alettiin kiusata ja vuosien varrella kiusaaminen muuttui henkisestä myös fyysiseksi.

Lue Minnan koskettava haastattelu kokonaisuudessaan Christinan numerosta 2/23.