Siirry sisältöön

Poiminnat

Joka päivä on armoa ja iloa | Tuula Ritamäki-Pollari

Joka päivä on armoa ja iloa | Tuula Ritamäki-Pollari on pienestä pitäen ollut heikompien puolella. Hän toivoo, että erityistä tukea vaativien lasten vanhempien ja hoitajien ääni pääsisi paremmin kuuluviin. Joka päivä on armoa ja iloa – kun haluat olla Jumalan käytössä!

– Oma poikani Aapo oli aluksi ihan normaali, mutta kahden vuoden jälkeen kehitys alkoi viivästyä. Huomasin eron, kun siskollani oli lähes saman ikäinen lapsi. Ajattelin, että tämä on vain pahaa unta. Erityisopettajan työni kautta tiesin erityislapsen vanhempien haasteet, väsymykset, loputtomat tutkimukset.

Tuossa kohtaa Tuula alkoi taas etsiä Herraa. Hän kohtasi oman pimeän puolensa, kun ei enää mennytkään niin hyvin vanhempana. Jumala riisui, kun mitkään opit eivät toimineet.

– Itkin paljon salaa. Ja rukoilin. Oli pitkään vain työ ja poika. Menin 110 lasissa koko ajan.

Lisätutkimukset lopulta osoittivat, että Aapolla oli lievä älyllinen kehitysvamma ja autismia.

Joka päivä on armoa ja iloa

– Aapo on nyt 18-vuotias. Hänellä on omat haasteensa sosiaalisuudessa ja tarpeiden tunnistamisessa.
Olemme vieneet häntä matkoille, erilaisiin harrastuksiin, elokuviin ja teatteriin. Välillä ihmettelin, missä ne kaikki muut vammaiset oikein ovat.

– Erityislapsen myötä huomasin, kuinka tällaisia lapsia ei juuri huomioitu seurakunnassa tai muussakaan toiminnassa. Erityislapsi tarvitsee apua, ohjausta ja neuvontaa enemmän kuin ns. terveet lapset.

Tuula muistelee myös, miten hän ja Aapo iloitsivat Toivonportin pyhäkoulusta, jonne pojan saattoi viedä. Aapo muistaa vieläkin pyhäkoulun. Tuula kokee tärkeäksi puhua niiden heikoimpien puolesta, jotka eivät itse siihen pysty.

– Herra ei koskaan pakota tai painosta meitä mihinkään. Hän sanoo: tule ja seuraa minua. Henkilökohtainen suhde Jumalaan on tärkeä. Se, että annetaan Pyhän Hengen paljastaa meille Raamatun sanaa. Meidän tulee etsiä ensin Jumalaa! Jumalan tahtoa. Sen jälkeen asiat hoituvat. Meiltä voidaan viedä kaikki; silloin meille jää vain Jumala.

Lue Tuulan tarina kokonaisuudessaan Christinan-lehden numerosta 2/24.