Siirry sisältöön

Ajankohtaista

Jeesus nosti epätoivosta uuteen elämään

Kun pimeys ottaa vallan ja vie pohjan koko elämältä, silloin Herra on ainoa tie ulos ahdingosta. Hän on aina valmis ojentamaan kätensä rikottujen puoleen. Nuori, kaunis ja valoisa Emma Pyykkönen löysi vapauden Jeesuksessa, kun hän jo luuli menettäneensä kaiken. Emma kertoi uskomattoman tarinansa siitä, miten hän on lopulta noussut suuresta epätoivosta Jumalan avulla. Ennen Jeesuksen tuntemista, Emmalla on ollut jo lapsuudesta asti hankaluuksia itsensä ja läheisten-sä kanssa. Hänen elämästään puuttui rakkaus ja se heijastui moniin asioihin.

Rukous on ollut Emmalle tie Jumalan luokse. – Aloin rukoilemaan aamuin illoin, ja yhtäkkiä Sana alkoikin avautumaan minulle. Koin, että Herra sanoi heti alkuun, että nyt on tosi tärkeää, että opin hänen Sanansa, että oppisin tuntemaan hänet. Herra antoi minun ymmärtää, että hän halusi henkilökohtaisen suhteen minun kanssani, ja ymmärsin samalla, että niin haluan minäkin, Emma kertoo. Kun antaa koko elämänsä Herran käsiin, ihmeitä tapahtuu ja Emma on siitä elävä esimerkki.

Lue Emman tarina kokonaisuudessaan Christinan-lehden numerosta 5/23.