Siirry sisältöön

Kolumnit

Iloa yhteydestä

Katselen pihamme omenapuita, joissa kypsyy runsas omenasato. Viime kesänä ei tullut omenan omenaa. Vain yksi pieni talviomenapuu teki omenia, mutta peurat kävivät popsimassa joka ainoan omenan. Mustikoita tuli hyvin mustikkametsäämme, mutta sorsat ja muut linnut kävivät syömässä marjat, ja meidän tehtäväksi jäi mustikkakakkojen siivoaminen laiturilta.

Luonnon kanssa eläessä ei voi välttyä yllätyksiltä. Syksyn satoa on tärkeä saada talteen, ja niinpä keitän omenahilloa ja pulmupuolukkaa purkkeihin. Samalla kun purkitan hilloja, mietin, minkälainen on minun hengen hedelmäsatoni. Onko se ollut runsas vai onko tullut satoa lainkaan? Hengen hedelmien kasvu ei ole omaa saavutusta lainkaan, se on Pyhän Hengen toimintaa Jumalan lapsen elämässä.

Hengen hedelmät ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä (Gal. 5:22–26). Nämä hedelmät elämässämme ohjaavat tekemään hyvää lähimmäisillemme.

Iloa yhteydestä

Syyslehtemme teema on Iloa yhteydestä. Ajattelen, että mikäli yhteytemme ja yhdessä olemisemme ja tekemisemme perustuu näihin Hengen ihaniin hedelmiin, silloin on todellista iloa yhteydestä. Meidän tulee vaalia tätä iloa ja rukoilla, että kuljemme valossa, joka on Jeesus Kristus.

Toivon, että lehdessä esiin tulevat ihanien naisten kirjoitukset tuovat sinun sydämeesi iloa siitä yhteydestä, jota koemme lehden välityksellä. Rohkaiskoot kirjoitukset luottamaan Jumalan apuun elämämme kaikissa vaiheissa.

Toivotan sinut tervetulleeksi Christina-lehden 20-vuotisjuhlaan ja samalla juhlimme myös Kuninkaan tyttäret -yhdistyksen kolmevuotista taivalta 3.10. klo 13 Porvoon Kotikirkossa. Juhlaan ovat myös miehet tervetulleita.

On ilo saapunut kaupunkiin, se on jo täällä. Voit nähdä kukkia kadulla ja kuulla laulua, soittoa ja tanssia joka talossa. Lintuja on puissa ja naurua lasten suissa. Ihmiset auttavat toisiaan, he kutsuvat koteihin laulamaan, ja kaikki, mitä on, jaetaan. Ei puutetta, surua ole ollenkaan, sillä Jeesus on saapunut kaupunkiin. Hän on täällä.

Otetaan Jeesus vastaan elämäämme, hän on sydäntemme paimen.

Iloa ja siunattuja armon päiviä!
Mirja

Christina logo suosittelee