Siirry sisältöön

Kolumnit

Elämän pysäkillä

Seison elämäni pysäkillä miettien, katsellen, arvioiden. Nyt olen tässä, elämäni tässä vaiheessa. Minulla oli syntymäpäivä joka pysäytti, ja sai minut katsomaan elämääni taaksepäin ja hitaasti käännän päätäni katsoen myös tulevaan.

On hyvä olla tällä elämän pysäkillä ja rauhallisesti tarkastella itseään suhteessa elämäntilanteeseen, jossa elän ja lähimmäisiini joiden kanssa elän. Suhdetta Luojaani, Jumalaan, joka loi minut tällaiseksi joka olen, häneen, joka on antanut kaikki mahdollisuudet elämässäni. Toisiin mahdollisuuksiin olen tarttunut ja toisiin en. Monta mutkaa on ollut matkalla ja monta turhaa harha-askelta. Kuitenkin Jumala on ollut uskollinen ja hän on seurannut minua. Olen saanut olla hänen varjeluksensa ja huolenpitonsa kohteena.

Minulla oli rukoilevat ja rakastavat vanhemmat, sisko, veli ja ystäviä. Koti, koulu ja asuinpaikka vaihtui nopeaan tahtiin, joka toi irrallisuuden tunteen ja häiritsi opiskelua. Olen ikään kuin en mistään, enkä kuulu kenellekään. Olen aina hoitanut omat nukkeni ja tavarani muuttolaatikoihin ja myöhemmin asiat omassa elämässäni. Herkkänä ihmisenä olen kuitenkin tunnistanut omien tuntemusteni lisäksi muiden välittämät viestit, oli ne sitten positiivisia tai negatiivisia viestejä.

Hyvin sosiaalisten ja lahjakkaiden vanhempien tyttärenä olen joutunut tai päässyt seuraamaan monia kohtaamisia ja tapahtumia. Kaikki kokemani on rukousten ja johdatuksen kautta muuttunut kokemuspääomaksi. Olen koko elämäni rakastanut Jeesusta ja pienestä pitäen etsinyt yksinäistä paikkaa kertoakseni asiani Jumalalle. Olen lukenut muuttuvien koulujen kirjastoista kirjat melkein alusta loppuun. Olen kirjoitellut heti kun opin lukemaan ja kirjoittamaan. Oman Raamatun saatuani luin ensiksi Psalmit ja alleviivasin värikynällä eri kohtia, jotka koskettivat lapsen sydäntäni.

Ammatinvalinnan suhteen oli minulla kaksijakoinen ajatus. Olisin halunnut sisustussuunnittelijaksi tai laitosjohtajaksi lastenkotiin. Jälkimmäisen sitten valitsin sen hetkisestä elämäntilanteestani johtuen. Olen jälkikäteen miettinyt, millaiseksi elämäni olisi muodostunut, jos olisin valinnut ammatikseni sisustussuunnittelijan työn. Monet valinnat olisivat toiset, toisenlaisessa ammatissa ja ympäristössä toimiessa.

Elämäni aikana olen tunnistanut vanhempieni ja erikoisesti äitini rukoukset. Ne ovat kantaneet läpi elämäni tähän päivään. On suuri siunaus, kun on vanhemmat, jotka rukoilevat lastensa ja lastenlastensa puolesta. Haluan olla myös rukoileva äiti. Se on oikeastaan päätehtävänä rukoilla lasteni ja sukuni puolesta. Myös laajempien asioiden ja ihmisten puolesta esirukoileminen on yksi tämänhetkisistä tehtävistä.

Jään vielä pysäkin penkille istumaan, ja rukoilemaan. Vielä mietin elämäni kulkua kuitenkin katsellen jo tulevaan. Tärkeintä on olla oma itsenäinen itsensä. Katsella ja kuunnella muita ihmisiä ja olla tukena ja aitona lähimmäisenä kirkastaen Kristusta.  Aurinko paistaa, on lämmin. Pieni lintunen, matkalta tullen pysähtyy ja laulaa pienen laulunsa ja lentää pois. Niin mekin ihmiset vähän aikaa lämmitellään Jumalan auringon paisteessa, laulamme laulumme ja lennämme pois.