Äitiyden kutsu | Helena Söderlund, 56, pitää lapsilleen kotikoulua Jumalan kutsusta. Kuuden lapsen äiti on saanut Isältä myös lahjan kirjoittaa runoja. Läheisyys Isän kanssa on luonut elämässä kaiken uudeksi ja ehjäksi.

Tohmajärvellä syntynyt Helena kasvoi keskimmäisenä tyttärenä perheessä, jonka vanhemmat tulivat
uskoon Niilo Ylivainion kokouksissa.

– Näin, miten vanhempien elämä muuttui uskoon tulon myötä. Ihmeellistä on se, että myös seitsemän äidin sisarusta tuli uskoon samoihin aikoihin. Itsekin annoin eräässä Ylivainion kokouksessa elämäni
Jeesukselle.

Lapsuudestaan Helena muistaa pyhäkoulun, jonka taulut ja tarinat ovat säilyneet elävinä mielessä.

– Vieläkin Raamattua lukiessani silmieni verkkokalvoille piirtyvät nuo seinälle laitetut tarrakuvat, jotka tekivät Raamatun kertomukset mielenkiintoisiksi. Jo lapsena muistan, että minulla oli läheinen suhde
Isään. Kun kirjoitin päiväkirjaa, kirjoitin aina Isälle, Helena kertoo.

Äitiyden kutsu

Äitiyden kutsu alkoi Helenan elämässä jo pienenä tyttönä, kun hän sai hoitaa vauvoja ja isompia lapsia
kotona. Hänen äitinsä toimi perhepäivähoitajana omassa kodissaan.

Aikuisena Helenan omien lasten kasvettua hän mietti, mihin lähikouluun lapset menisivät. Järvenpään Arkki-seurakunnan toimintaan osallistumisen aikoihin hän tutustui kahteen äitiin, jotka opettivat lapsiaan kotona. Kun Jumala alkoi kutsua Helenaa samanlaiseen tehtävään, hän suhtautui ensin epäilevästi omiin kykyihinsä.

– Kuulin kuitenkin eräänä päivänä selvästi, kuinka Herra puhui minulle: ”Tässä on se tie, jota sinä
kuljet”, Helena todistaa.

– Ei ole ollutkaan kyse siitä, onko minulla tarvittavia kykyjä vaan pystynkö luottamaan Jumalaan kaikessa.

Pikkuhiljaa luottamus kasvoi ja ymmärsin, että kun teen Taivaan Isän tahdon, lapseni tulevat siunatuiksi.

Kyseltyään Herralta mikä oppiaine on tärkein, Helena koki Jumalan vastaavan hänelle englanniksi: ”Teach them to follow me” ( suom. opeta heitä seuraamaan minua).

Lapset ovat saaneet rinnalleen kavereita toisista kotikoulua käyvistä lapsista, naapurin lapsista, harrastuksista sekä Opko:sta, jossa he käyvät muiden kristittyjen lasten ja nuorten kanssa. Myös yhteistyö valvovan koulun opettajan kanssa on vahvistanut, että lapset ovat edistyneet opinnoissaan.

Parasta kotikoulussa on Helenan mielestä ollut kiireettömyys ja se, että lapset ovat saaneet herätä aamuisin omaan tahtiin. Taukoja on ollut riittävästi ja aikaa on jäänyt paljon muullekin elämälle. Merkityksellisintä kotikoulussa on ollut se, että äiti on saanut nähdä omien lasten kehityksen.

Vaikka tehtävä on koetellut taloutta, kun oppimateriaalit on pitänyt kustantaa itse eikä toisella vanhemmalla ole ollut tuloja, on yksi ihanimpia kiitoksia ollut lasten suusta kuulunut tunnustus.

– Äiti, mä rakastan sua, Helena saa kuulla teini-iässä olevilta lapsiltaan päivittäin.

Lue Helenan haastattelu kokonaisuudessaan Christinan-lehden numerosta 5/25.