Ei ole myöhäistä löytää turva

Terapeutti, kirjailija ja luennoitsija Salme Blomsterin lapsuudesta puuttui turva, joten hän joutui etsimään sen aikuisena itse. Vahvimman turvan Salme on saanut uskostaan Jumalaan, mutta häntä on myös auttanut ajatusten kääntäminen myönteiseen suuntaan. – Turvallisuuden tunne elämässä koostuu siitä, millainen lapsuus on ollut jo ihan kohdusta saakka, millaisen nuoruuden on elänyt, millaisen kasvatuksen on saanut ja … Lue lisää

20 vuotias TV7 & pikkusisko Christina

Mediassa ruudut, lehdet ja ääni kulkevat kaikki rinnakkain. TV7:llä me käytämme näitä kaikkia ja uskomme niiden tukevan kokonaisvaltaisen sanoman eteenpäin viemisessä. Kun TV7-kanava saavuttaa 20 vuoden iän, voi Christina-lehdelle laskea iäksi 16 vuotta, joista 5 vuotta TV7-perheessä. Christina-lehti alkoi ilmestyä 16 vuotta sitten Laila Tienhaaran luotsaamana ja ensimmäisessä numerossa oli mm. laaja artikkeli Mirja Ojareksesta. … Lue lisää

Uskalla antaa Jumalan eheyttää

Tarja Lappalainen luottaa Jumalan johdatukseen kaikessa. Jumala on eheyttänyt hänet, jotta hän voi auttaa myös muita. Eheytymisen matka alkoi, kun Tarja oli jonkin aikaa kokenut tarvitsevansa sisäistä parantumista. Hän koki olonsa ahtaaksi ja alkoi rukoilla, että Herra veisi hänet siitä ahtaudesta avaralle, vaikka ei silloin yhtään käsittänyt, miten se voisi tapahtua. Jeesus kuuli Tarjan rukoukset … Lue lisää

Muisto

Christina-lehden perustaja Esko Tienhaara on saanut taivaskutsun. Esko Tienhaara syntyi Lapuan Hellanmaassa 9.7.1939 ja kuoli Porvoossa 18.12.2022. Esko ja Laila Tienhaara perustivat naisten kristillisen lehden Christinan ja ensimmäinen numero ilmestyi 2006. Esko hoiti tilaajarekisterin ja laskutuksen. Hän kirjoitti lehteen kolumnia nimeltä ’Christinan kanssa’. Esko oli myös kirjailija ja hän kirjoitti monta hengellistä kirjaa. Muistoihimme jää … Lue lisää

Osallistu äänestykseen ja voita pinkki Raamattu!

Jälleen on aika valita vuoden paras kansi Christina-lehden paras kansi 2022 äänestyksessä. Kerro siis oma kansisuosikkisi alla olevalla lomakkeella, sähköpostilla christinalehti@tv7.fi, tekstiviestillä 044 767 5194 tai postitse postikortilla osoitteeseen: Christina-lehti/TV7, Vilhonvuorenkatu 11 A, 00500 Helsinki. Äänestysaika loppuu 28.2.2023. Arvonta suoritetaan maaliskuun alussa ja voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti. Voittajan nimi julkaistaan myös seuraavassa lehdessä sekä lehden … Lue lisää

Pietarin kaduilta poimittu tyttö

Alecja Pekkanen oli vasta pikkulapsi, kun hän ensimmäisen kerran kuljeskeli pitkiä aikoja Pietarin kaduilla, viettäen aikaa viemäreissä ja asemilla katulapsien seurassa varastellen heidän kanssaan. Kun hän palasi retkiltään kotiin, viinan huuruiset vanhemmat totesivat huolettomasti, että tulithan sinä takaisin. Lapsuus ja nuoruus oli traumaattinen, joten siitä puhuessaan Alecjan täytyy pitää muutama tauko, ottaa happea ja kuivata … Lue lisää

Haluan olla valon lapsi

Luodessaan minut Jumala jätti sydämeeni itsensä kokoisen aukon. Kirkkoisä Augustinus on ilmaissut sen kauniisti: ”Jumala, sinä loit minut itseäsi varten ja sydämeni on levoton, kunnes se löytää levon sinussa” Toistakymmentä vuotta sitten elämäni oli täydellisessä umpikujassa. Olin ahdistunut, uupunut ja hylätty. Omat voimat olivat aivan lopussa. Siinä epätoivossani jostakin muistui mieleeni rukous: ”Jeesus Kristus, Jumalan … Lue lisää

Taatelileivokset kinuskisella kookoskuorrutteella

Loppuvuoden mausteiseen makumaailmaan sopii ihanasti eksoottinen mutta tutuksi tullut taateli. Yhdistettynä kinuskiseen kookokseen on yhdistelmä täydellinen. Leivos voi vaikuttaa vaatimattomalta ulkoisesti, mutta ei anneta sen hämmentää vaan ennemminkin viedä kieli mennessään. Seuraava ohje on kulkeutunut minulle kaverin kautta, joka kertoi saaneensa sen kaveriltaan. Alkuperää en siis tunne sen tarkemmin, mutta ohje on ihana ja minä … Lue lisää

Ihana maa tuli osakseni

Matkailuyrittäjä Susanna Kangas muutti miehensä Heikin ja kolmen lapsensa kanssa Israeliin 30 vuotta sitten. Viime kuukaudet viiden aikuisen lapsen äiti ja isoäiti on opetellut elämää ilman parasta ystäväänsä ja puolisoaan. Kolmekymmentä vuotta sitten Susanna Kangas oli miehensä Heikin sekä kolmen lapsensa kanssa Israelissa turistimatkalla. Kokemus yllätti hänet täysin. – Tunsin niin syvää yhteyttä maahan, että … Lue lisää

Ei yhtään pöllömpää

Ei yhtään pöllömpää, sanoi Annrika Helmikkala, kun kuuli haastattelupyyntömme. Joten tuumasta toimeen ja tutustumaan hänen ihaniin, monipuolisiin käsitöihinsä, joita Annrika tekee Jumalan kunniaksi. Pöllönaiseksi itseään leikkisästi kutsuva Annrika on kolmen aikuisen lapsen äiti ja viiden lapsenlapsen mummi. Espoossa asuvalla eläkeläisellä on nyt runsaasti aikaa lempipuuhalleen käsitöille. Annrika muistelee saaneensa lapsenuskon jo koulussa, kun uskovat opettajat … Lue lisää