Pimeyden tihentyessä

”Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä siellä sinä olet minun kanssani.”

En edes uskalla lähteä arvailemaan, miten monta kertaa olen elämässäni tuon Raamatun rakkaan psalmijakeen lukenut tai lausunut. Miten näin puhkikulunut kohta voi tuoda lohdutusta, turvaa ja toivoa?

Kuitenkin Paimenpsalmin sanat kerta kerran jälkeen ikään kuin kietovat minut paksuun, pehmeään vilttiin ja nostavat syliin, jossa on turvallista keinutella odottaen ympäröivän pimeyden hälvenemistä. Joskus tuo laakso on syvä ja tuntuu loputtoman pitkältä. Keinun ja keinun, mutta varjot eivät väisty. Ne ovat niin lähellä, ne ovat niin todellisia. Kärsimys, koettelemukset, sairaudet ja kuolema ovat realiteetteja, joita eivät mitkään kauneimmatkaan psalmilauseet poista. Niiden mukanaan tuoma huoli, murhe ja epätoivo tuntuvat myös todellisilta. Raamatun jakeet eivät poista kärsimystä, mutta ne sanovat: on olemassa toinen todellisuus, joka on tätä elämää paljon suurempi.

”Vaikka sanoisin: ’Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää valon’, sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.”

Varjoja ei synny ilman valoa. Mitä tummemmat varjot, sitä kirkkaampi valo. Varjot osoittavat osaltaan sen, että valo on olemassa ja että se on läsnä. Vaikka murheen keskellä, varjojen maassa, emme valoa erota, se seuraa meitä jokaisella askeleella. Tietoisuus valosta ja sen läsnäolosta ei taianomaisesti poista murheen painavaa taakkaa harteiltamme, mutta se antaa meille toivon.

Me suomalaiset olemme kaamoskansaa. Meille luonto ja sen vuosittainen kiertokulku kertovat omaa voimallista tarinaansa siitä, että valo ja pimeys ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Kun syksyn illat ja aamut pimenevät, on lohdullista muistaa, että kevät ei vielä koskaan ole jäänyt tulematta. Valo on koko ajan olemassa, vaikka me emme sitä näekään.

Valo on ollut kanssamme alusta asti. Se ei koskaan sammu, se ei koskaan himmene, eikä pimeys sitä koskaan voi tukahduttaa. Paimenpsalmin kirjoittaja lupaa:

”Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröivät minut kaikkina elämäni päivinä.”

Osa päivistämme on synkkiä, osa pilkkopimeitä, mutta onneksi meille on myös luvattu:

”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.”

Niinpä kehotan sinuakin syksyn viiman ja tihentyvän pimeyden keskellä kietoutumaan vilttiin ja kapuamaan Hyvän Paimenen syliin. Siinä saat turvassa keinua kaikkine kipuinesi, kaikkine iloinesi, kunnes valo jälleen voittaa pimeyden.

Siunausta ja valonpilkahduksia,

Mia