Siunattu kevään juhla

Pääsiäisnarsissit kuuluvat pääsiäisen aikaan. Ostan niitä ison kimpun eri lajeja ja asettelen erilaisiin asetelmiin. Narsissi on minulle ikään kuin tervehdys Jeesuksen haudalta. Valo, ilo ja elämän riemu loistavat sen väreissä ja muodoissa. Teksti: Mirja Ojares, Kuva: Outi Mähönen

Nainen Radio Dein takana

Hääjuhlien suunnitelmat oli valmiina liki vieraslistaa myöten, kun Kirsin avopuoliso löysi toisen ja lähti. ”Vajosin masennukseen. Silloin äiti tuli puhumaan Jeesuksesta, ja kehotti menemään Tuomasmessuun. Menin. Koin ihmeellisen rauhan alttarin ja ristin luona. Tuntui, että Jumala otti syliin.” Ajan kanssa kokemus muotoutui omaksi uskoksi, Kirsi kuvailee Kirsi Rostamon tarina julkaistaan kokonaisuudessaan seuraavassa Christina-lehdessä ! Teksti: … Lue lisää

Kirsi elää ylistyksestä

”Ei ole muuta tietä kuin se, että itse vietän aikaa rukouskammiossa ja etsin Jumalan kasvoja”, Kirsi kertoo. ”Jos tahtoo viedä Jumalan valtakuntaa eteenpäin, se on vakava tehtävä.” Kirsin äiti jätti rukouksessa kaikki kolme lastaan Jumalalle, ja he tulivat vuorotellen teini- ikäisinä uskoon.  Lisää Kirsi Korkeamäen ja muiden mielenkiintoisten naisten elämästä saat lukea seuraavasta Christina-lehdestä ! Teksti: … Lue lisää

Kevään kukkaloistoa

Tänä keväänä ja kesänä kukkakimput ja asetelmat ovat reheviä ja luonnollisen valloittavia. Ruusut ovat hennon vaaleanpunaisia, valkoisia ja korallin värisiä. Erilaisia kukkia yhdistellään keskenään surutta ja mitä enemmän eri lajeja, sitä parempi. Lisää kukkien kauneutta saat nähdä seuraavassa Christina-lehdessä! Teksti: Annika Metso, Kuva: Annie Sprat

Ei elämä pääty kuolemaan, vaan vaihtuu uuteen parempaan. Tällaisia värssyjä olemme usein saaneet kuulla, kun olemme olleet hautajaisissa ja on luettu adresseja. Raamattu kertoo mahtavasta asiasta, siitä, että elämä todella on Elämä suurella kirjaimella.  Roomalaiskirjeen kuudennen luvun lopussa sanotaan, että ”synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” Room. … Lue lisää

Omaishoitajuus onnistuu uskomalla ja rakastamalla

Tuonosten arki on vivahteikasta. Se on myös valoisaa. Se on arkea, jossa näkyy pitkälti yli 50 vuotta kestäneen avioliiton hieno hionta. Parin elossa paistaa selvästi vahva ja varma keskinäinen rakkaus. Ja kaikkialla tässä kodissa on läsnä Pyhän tuoksu.                                     … Lue lisää

Herkkää voimaa

Pastori ja opettaja Mirkka Jantunen haluaa nähdä naisjohtajien nousevan. Hänen mielestään naisten erityispiirteet, kuten herkkyys ja hoivaaminen, ovat tärkeä osa Jumalan persoonaa ja sopivat myös johtajalle. – Haluaisin nähdä sen muutoksen, että naiset löytävät ja ottavat paikkansa. Teksti: Susanna Suomi. Kuva: Sanni Tunturipuro.   

Ylistysmaalaus

Kuvataiteilija ja valokuvaaja Sanni Tunturipuro haluaa nähdä luovuuden vapautumisen seurakunnissa. Luovan Jumalan lapsien on ymmärrettävä, että Isänsä kaltaisina hekin ovat luovia! Sanni viettää mielellään paljon aikaa sivellin kädessään. Hän maalaa Majesteetin läsnäolossa. Kuva: Sanni Tunturipuro Jos haluat lukea lisää, tilaa Christina-lehti alla olevasta linkistä !    

Jumalan ihmeitä ilman määrää

Shalom. Tällä ihanalla tervehdyksellä Tuula Ekbom toivottaa Ilpoistenpiirin väen tervetulleeksi Martinkirkkoon. Tiistain jälkeen Tuula on yli 30 vuoden ajan vetänyt Ilpoistenpiirin iltoja, joissa Jumala on ilmestynyt pelastajana, parantajana ja auttajana. Jumalan kutsua toteuttaen lähti Tuula työhön, jossa on ollut ihmeitä ilman määrää.

Tarja Sormusen koti kutsuu lepoon ja valoon

Tarja ja Pekka Sormusen 1930-luvun funkkistalo seisoo hiljaisen puutarhan keskellä. Joulukuun Christinan numerosta saamme lukea Tarjan elämästä ja kodista, Einolasta, jossa kokoonnutaan tilaisuuksiin, juhliin tai kukkakouluun. Einolan emäntä on myös terapeutti, jolta saa ratkaisukeskeistä psykoterapiaa. Lue mielenkiintoinen juttu Tarjasta ja katso kuvat kauniista kodista.